Häät on tanssittu, elämäni parhain päivä on ohitse, mutta elän sitä päivää vain uudelleen ja uudelleen ajatellen sitä sekä katsellen kuvista ja videoista.
Myönnän laiminlyöneeni blogiani aivan täysin häiden suunnittelun osalta, mutta miksei kertoa kaikesta näin jälkeen päin ja elääkseni sitä päivää ja jännitystä vieläkin vähän lisää.
Kirjoitin tänne viimeksi vähän reilu kuukausi sitten, tarkoituksenani oli tulla hehkuttamaan viimeistään viimeisenä iltanani neitinä, mutta kiire sekä väsymys vei kirjoittamiselta voiton. Haitanneeko tuo?
Viimeisimmät viikot tosiaan kuluivat stressaten, töissä käyden ja jonkinlaisen jännityksen alaisena. En vieläkään ymmärrä miten saimme kaiken tehtyä, mutta meidän häät oli niin meidän näköiset, että ihan itkettää. ♥
Mistä aloittaisin... Tänään häistämme on tasan viikko aikaa. Ja voi kuinka se päivä olikaan ihana. Elämäni pisin puolituntinen tapahtui kirkossa. Automatkalla ajatukset harhailivat milloin mihinkin, vasta kirkon pihatielle ajaessamme jännitykseni yltyi lähes pakokauhuksi, pian kävelisin alttaria kohti ja kaikki kääntäisivät katseensa meihin. Istuin auton takapenkillä ja kaasoni sekä morsiusneitoni rauhoittelivat minua. Laitoin isälleni viestiä, että tulisiko hän käymään parkkipaikalla, sillä en missään nimessä halunnut, että kukaan muu näkisi minua, ennen kirkkoon astumista. Voin kertoa, että hengittelin erittäin syvään auton takapenkillä ja pariin otteeseen kieltäydyin nousemasta ulos.
Ilmeestäkin voi jo päätellä, että nyt muuten jännittää, mutta onnellisuus puskee myös esiin.
Isäni saapui viestin luettuaan kiitäen parkkipaikalle. Ojensimme hänelle ostamani vieheen ja pian se olikin sitten jo menoa. Neidot ja kaaso etunenässä lähdimme kävelemään kirkon ovia kohti. Ovien kohdalla sydämeni tykytys oli todella kovaa. Kaaso ja neidot lähtivät kävelemään alttaria kohti, ovet suljettiin ja vedin vielä kerran syvään henkeä isäni käsipuolessa roikkuen. Musiikki alkoi, ovet avautuivat ja sitten lähdimmekin jo kävelemään alttaria ja sulhastani kohti. Kyyneleet eivät olleet kaukana, kun kävelin eteenpäin.
Tärisin kun näin sulhaseni ja hän käveli meitä puoleen väliin vastaan, kumarsi ja tarttui käteeni. Ojensin kimppuni kaasolleni ja polvistuimme alttarille. Noustuamme sulhaseni sanoi minulle, että hengitä, sillä pelkäsi minun pyörtyvän.
Pappi puhui meille todella kauniisti ja oli ottanut keskustelustamme onkeensa, mieleeni jäi varsinkin se kuinka hän puhui siitä, että olemme hänen papinuransa ainoa pari, joka on sopinut kauan aikaa sitten, että menemme naimisiin ja pitänyt siitä lupauksesta tosiaankin kiinni. Muistutti hän myös siitä, että koska tapasimme rippikoulussa Pyhärannassa oli vain ainoa oikea vaihtoehto, että meidät myös vihittiin siellä. Molemmat sanoivat tahdon ja vaihdoimme sormuksia ♥
En ole vielä saanut kaikkia kuvia häistämme, mutta odotan niitä innolla. Ensimmäisen kuvan luonnollisesti olen itse ottanut ja kolme muuta sain aviomieheni (IHANA SANA) isoveljen avovaimolta, kiitokset hänelle ♥♥
Jatkan tänne satuilua lisää joku toinen päivä, joten...
Postailemisiin! ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi ♥